perjantai 27. tammikuuta 2012

Elämänviisaus

Hyönteisten muistojen maa
Kun kesä käy kohti loppuaan, on ampiaisille muilla pikku eliöillä takanaan jo monta kuukautta elämänkokemusta. Enää ne eivät ole vauvaiän ensi kokemusten turvin uusia askelia laajassa maailmassa ottavia päivien ikäisiä pikkukavereita vaan katselevat vanhan elämänviisaan silmin maailmaa ja meitä, jotka kestämme talven. Ne katselevat, tekevät vakain tuumin koko elämän ja seuraavien keväisten sukupolvien kannalta elämää ja kuolemaa koskevia valintoja, koko lajinsa säilymisen kanssa tekemisissä. Katselevat meitäkin ja eivät tiedä, mit kanssamme tekisivät, kun niin kevein tuumin teemme heidän elinoloihinsa suuresti vaikuttavia tekoja: Haravoinko tästä? Kitkenkö? Karsinko pensasta? Ajanko nurmikon vielä alkusyksystä? Luonko lumet maata myöten kylmentäen maanpinnan? Mikä minulle on ohimenevä tuskin havaittava teko, astunko polulle myöhäissyksyisessä heinikossa vaiko askeleen verran viereen, on talvehtivalle kohmeloiselle hyönteiselle elämän ja kuoleman kysymys. Jos hän astuu tavalliseen tapaan, jos hän on sosiaalinen kotiväkensä kanssa kulkiessaan, astuu hän tuttuun tapaan, noita reittejä noin tai noilta elueilta kulkien. Jos hän on tervehenkinen lintujen laulua kuunteleva, astuu hän onnellisia teitä noin, sen kin osaan hyönteisenä ennakoida. Mutta jos jokin ravistaa hänen maailmaansa, jos kylmä talvi neljän seinän sisällä tekee hänet turraksi ja tunteiltaan tyhmäksi, lakaisee hän kenties pihamaan liian tarkkaan liian varhain kuivattaen maan pinnan kasvinjäänteet, joissa hyönteiset talvehtivat, litistäen varisseet roskat, joiden kätköissä pikkuiset ystävät odottavat kevättä. Talvinen puu on kaunis, herkkä: "Varo katkomasta oksia!", se sanoo niin, että vaistomaisesti ymmärrämme. Kesäinen hyönteinen on kaikki, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Kun hyönteiset ovat täällä, on kesä: lämmin, onnentäyteinen, ystävällinen, positiivisten tunteiden täyttämä toimeliaisuus, aikaa luonnolle ja aikaa ystäville, aikaa rakentaa uusista ohimenevistä tuttavista ystäviä, on hehkeää ja käy lauha tuulenvire, kaikkialla on tunnelmallista ja yksin ihmisetkin kauniimpia ja paljon talvista jaksavaisempia. Se kaikki on hyönteisten ja kasvien ansiota. Kun loppukesän kylmä yö vie hyönteiset manan majoille, jäävät linnut yksin apeiksi, niiden laulusta katoaa onni ja vasta kevään ensimmäisten hyönteisten ilmaantuminen saa linnut humaltumaan elämisen onnesta, hyönteisten täydellisen elämänviisauden tuomasta riemusta, taas on lintu löytänyt oman paikkansa maailmassa, oman onnensa, jonka tähden se elää ja jaksaa talvenkin ilahduttaa ihmisiä lennollaan. Vasta rikkumaton luonto: hyönteiset ikimetsässä viisi metriä kerrostalon lähimmästä seinästä, kukkien täyttämässä paratiisissa viisi senttimetriä parkkipaikan reunasta, ikiaikaisen järven pinnalla aivan laiturin uimapaikan kupeessa, kaikkialla, missä luontoa on, vasta villit hyönteiset tuovat meidät elämän sydämen äärelle saaden meidät musitamaan omimman luontomme, sen, minkä vuoksi elämme. Vasta hyönteinen on viisas kuin metsän lintu, kuin puu, joka ikiaikaisen suvereenina johdattaa elolliset takaisin oikealle polulle oman luontonsa ääreen, suurimpien haaveidensa toteumisen luo. Vasta hyönteinen ottaa kukkien viisaan elämänmyönteisyyden oman taitotasonsa esikuvaksi, vasta hyönteinen elää paratiisia todellisuudeksi - pihakivellä omakotitalin seinän vierellä, rantaruo'on lehdellä, kesälomalaisen kämmenselällä, ilmassa lehtien yllä, loputtomassa viidakossa korsia, kukkia, todeksi tullutta kauneutta, onnea, tunteikkuutta, elämää ikiaikaisen elollisten luonnon mukaisessa elinympäristössä, viisaasti, varovasti sotilaan tapaan, todellisen sieluntoverin elämänviisaudella ja tunteikkuudella, elämää ymmärtävän kyvyllä tarttua joka hetken merkityksellisyyteen, kokemuksellisen todellisuuden elävän olennon luontoa koskettavuuteen, nähdä kaikki mielekkäimmässä muodossaan, keveästi, joka ihmisen ja eläimen ymmärrettävästi, tarttuvasti kuin perhosen elämänmyönteisyys, oman itseni minä löydän ja niin löydät sinä hiukan toisin, toista kautta mutta yhtä lailla viisauteen päin vaivattomasti näkemyksiäsi korjaten, hetkessä elämän ytimen äärelle päästen, vieraantuneisuudesta eroon arkijärkisen sanoston mukaan johonkin, mikä oli elämässä aina läsnä, aina merkityksellistä perusvirtaa, aina uusi tuttu, arkinen, ikiaikainen viisas, olennaisin, tekemisten toimivuuden antaja, lepohetki ja kaunis virkistys, mielekäs miellyttävyyden kokemus, se käyttövoima, jonka varassa jaksamme yli talven, joka kevät havahtuen, kesästä nauttien, syksyllä omin voimin oman terveen näkemyksen varassa itsenäisesti eteenpäin jatkava, talvella haikaileva, kevättä odottava... Hyönteisten muisto!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Etanan tunneäly

Kun muutama vuosi sitten kannoin bussin töytäisemäksi jääneen oravan tien sivuun heinikkoon ja palasin jonkin aikaa myöhemmin katsomaan sitä, oli se jo kuollut, mutta sen kuonossa ja sydämen luona kyljessä kuin hädän hetkella tunteikkaan elämänviisaasti lohduttamassa oli kaksi etanaa.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Eläimen vaistoluonto vai äly

Luontodokumentit kuvaavat eläimet kokonaan vaistojen varassa toimivina, mutta mitä se oikein tarkoittaa muuta kuin, että ihminen on onnistunut havaitsemaan ainoastaan eloonjäämiseen ja jälkeläisistä huolehtimiseen liittyviä pääpiirteitä, jotka kaikille elollisille ovat pakottavan suuria elinympäristön ja elämänpiirin päätekijöitä?

Hyönteisten näköaistista

Luen kirjaa hyönteisistä. Siinä kerrotaan joidenkin hyönteisten havaitsevan 200 nähtyä piirrettä sekunnissa, kun ihmisten maksimi on 20 piirrettä sekunnissa. Suuri kokemukseni objektiivisesta ajattelusta kertoo, että objektiivinen älykkyys perustuu pitkälti kuvalliseen ajatteluun, joka puolestaan perustuu näköhavaintoihin. Tuo kirja siis näyttäisi kertovan hyönteisten olevan monin verroin älykkäämmät kuin ihmiset.