Joskus näin vähän aikaisemmin auton töytäisemäksi jääneen oravan ja sillä oli kyljessään rinnan kohdalla ja kuonon päällä kuin lohduttamassa kaksi etanaa, ystävällisen tunneviisaan oloisia etanoita, auttamassa kuoleman kohdalla siirtymävaiheessa kuolemanjälkeiseen elämään oravaa.
Joskus mietin sitä, kun elämässä kokemukset tulevat niin että alkavat, sitten niitä kestää jonkin aikaa ja häipyvät pois. Sehän on se, miten mato kulkee, tai mitä käy myös kun juo tai syö: on jonkin virrassa ja sitten se haipuu pois, tiet erkanevat. Luonto on viisas ja kai jumalallakin on ollut jokin tarkoitus maailman luodessaan. Järkeni sanoo, että noin käy myös kun hajottajamadot tms hyönteiset syövät ruumista, ehkä koko ruumiin. Ruumiiseen on kirjautuneena, miten tuo yksilö eli, lihasten juonteissa, elämän tunnelmien jättämissä jäljissä, eri osien vahvuuksissa ja rasituksen jäljissä on kertomuksia tuon yksilön elämästä. Ehkä hajottajahyönteiset lukevat ne, ymmärtävät ne viisaasti luonnon ja jumalan luoman viisauden tapaan ja kommunikoivat muille hyönteisille vähän kuin linnut laajemmalle ympäristölleen, ja niin korjaavat maailmaa paremmalle tolalle noissa suhteissa. Silloin kuoleman jälkeinen hajottajien aika olisi suojattua aikaa kuolleelle eikä tuhon ja hävityksen, niin kuin kuoleman ja hajottajien maine joskus on.
